"Suurmies jonka ainoa vika on, että hän on nainen" – Tieteen sankarinaiset jäivät miesten vallankäytön varjoon
Osaavien naisten mahdollisuuksia edetä ja saada tunnustusta on tieteen parissa rajoitettu monin eri tavoin. Esittelemme kahdeksan ansioitunutta naista.
Tuplanobelisti Marie Curien tietävät kaikki, mutta mitä ihmettä teki hänen miehensä?
Siis Pierre Curie. Curie teki työtä miehensä kanssa, mutta hänet muistetaan paremmin kuin miehensä. Antoine ja Marie-Anne Lavoisier keksivät 1700-luvulla 23 sellaista alkuainetta, jotka yhä tunnustetaan. Kunnia työstä meni kummallekin. Kemia vaikuttaakin olevan tasa-arvoisempi ala kuin monet muut.
Poikkeuksia on, mutta lukuisat tieteessä ansioituneet naiset ovat historiankirjoituksessa jääneet miesten ja heidän vallankäyttönsä varjoon.
Historiantutkijat ja fiktiontekijät ovat tosin sittemmin nähneet vaivaa nostaakseen esiin puolisoiden merkitystä, esimerkiksi Albert Einsteinin puolison Mileva Maricin roolia miehensä työn taustalla.
Tutustutaan kahdeksaan tieteentekijään, jotka tiede ensin unohti ja sitten taas muisti.