Sisäinen kello toimii sekä ihmisessä että porkkanassa samalla periaatteella
Lääketieteen Nobelin palkinnon sai kolme vuorokausirytmin tutkijaa.
Maapallon pyöriminen rytmittää valon ja lämpötilan muutoksia vuorokauden mittaan. Valtaosa eliöistä on kehittänyt itselleen sisäisen kellon, joka ennakoi yön ja päivän vaihtelua ja optimoi fysiologiset toiminnot sen mukaan.
Sisäisestä vuorokausirytmistä saatiin ensi kertaa vihiä jo 1700-luvulla, kun tähtitieteilijä Jean-Jacques d’Ortous de Mairan pisti merkille, että mimosat käänsivät terälehtensä päivällä aurinkoon ja hämärän tullen vetivät ne suppuun.
De Mairan halusi tietää, mitä tapahtuisi, jos kasvit pidettäisiin kokonaan pimeässä. Kokeissa paljastui, että niiden lehdet jatkoivat liikettään samassa tahdissa ilman auringonvaloakin – ihan kuin niillä olisi jokin sisäinen kello.
Sittemmin tajuttiin, että samanlainen biologinen kello on myös eläimillä ja ihmisillä.
Sisäsyntyinen vuorokausirytmi on muinainen ilmiö, joka on säilynyt läpi evoluution. Sitä seuraavat niin yksisoluiset syanobakteerit kuin kaikki monisoluiset eliötkin. Sellainen löytyy siis sekä sienistä ja nisäkkäistä että hyönteisistä ja vihanneksista.
