Se on volokopteri!

Saksalainen sähkökopteri lentää aamuruuhkan yli.

helikopterit
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Nelikoptereista on tullut jo arkipäivää esimerkiksi massatapahtumissa. Pienet, kameralla varustetut, automatiikan vakauttamat sähkökäyttöiset kopterit mahdollistavat ilmakuvauksen paljon tavallisia helikoptereita halvemmalla. Nelikoptereita on kokeiltu myös pizzalähetteinä.

Saksalainen yritys E-Volo on skaalannut sähkökopterin ihmisen mittakaavaan, New Scientist -lehti kertoo. Maailman ensimmäisessä sähköhelikopterissa Volocopter VC200 on 18 roottoria, kuusi sisemmällä ja kaksitoista ulommalla kehällä. Yhtiö lupaa ensimmäistä miehitettyä lentoa vielä tänä vuonna.

Nyt volokopterin prototyypin akku riittää noin 20 minuutin lentoon, mutta yhtiö tavoittelee tunnin akkukestoa. Tuotantoversion pitäisi kyetä lentämään sata kilometriä tunnissa parin kilometrin korkeudessa.

Futuristit ovat ennakoineet jo vuosikymmenet ”lentävää autoa”, joka vapauttaisi ihmiset ruuhkaisilta moottoriteiltä lentämään ilmojen halki, mutta jonka voisi ajaa lähiössä autotalliin. Käytännössä lentävän auton tulisi pystyä nousemaan ja laskeutumaan pystysuoraan. Henkilökohtainen sähköhelikopteri voi olla yksinkertaisempi tapa toteuttaa futuristien vanha haave.

Euroopan unioni rahoittaa MyCopter-hanketta, jossa kehitellään kameroiden, sensoreiden ja sateelliittipaikannuksen varaan rakentuvia järjestelmiä, joiden avulla henkilökohtaiset kopterit eivät törmää toisiinsa. Volokopterin lentäminen ei edellytä erityistaitoja, ja sen voi antaa kulkea autopilotin ohjaamana asetettuun määränpäähän.