Sairaaloissa kuollaan eniten viikonloppuna – Lääkärien määrä ei selitä syytä

”Viikonloppuefektiin” on haettu turhan yksinkertaista vastausta.

kuolleisuus
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Viikonloppuna sairaalaan sisään otettujen potilaiden kuolleisuus on suurempi kuin arkipäivinä sisään kirjautuneiden. Tätä niin sanottua viikonloppuvaikutusta on selitetty sillä, että perjantai-illasta maanantaiaamuun asti sairaaloissa on vähemmän henkilökuntaa kuin arkena.

Tutkimuksilla viikonloppuefektistä on ollut varsinkin Britanniassa merkittävä ja kiistoja aiheuttava vaikutus terveyspolitiikkaan. Yhteys on viikonloppuina saatavan hoidon laadun ja viikonloppujen sairaalakuolleisuuden välillä on kuitenkin ollut suurelta osin spekulatiivista.

Nyt kaksi lääketieteellisessä Lancet-lehdessä julkaistua tutkimusta kyseenalaistavat tämän yksinkertaistuksen.

Birminghamin yliopiston tutkimus ei löytänyt yhteyttä viikonlopun lääkärimiehityksen ja kuolleisuuden välillä.

Lontoon King’s Collegen ja University College Londonin tutkimus taas tarkasteli aivohalvauksen hoitoa. Tutkimuksessa löytyi eroja hoidon laadussa eri viikonpäivinä, mutta viikonloppuefekti ei yksin selittänyt niitä.