
Sähköautolla ajaisi melkein kaikki matkat
Akkukesto on luultua pienempi ongelma.
Kaikista vuonna 2015 myydyistä autoista vain yksi prosentti oli täyssähköautoja. Yhtenä syynä sähköautojen markkinaosuuden verkkaiseen kasvuun on pidetty latauksen hitautta ja yhdellä latauksella kuljettavan matkan lyhyyttä.
Kuitenkin lähes yhdeksänä päivänä kymmenestä yön yli tehty lataus riittäisi päivän sähköautomatkoihin Yhdysvalloissa, kävi ilmi Nature Energy -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta. Näin oli eri yhdysvaltalaisissa kaupungeissa, vaikka niissä polttoaineenkulutus henkeä kohden eroaa merkittävästi, kuten esimerkiksi vähän kuluttavassa New Yorkissa ja paljon kuluttavassa Houstonissa.
Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) tutkija Jessika Trancik kollegoineen arvioivat miljoonien henkilöautomatkojen energiatarpeet selvittääkseen, riittäisikö suhteellisen edullisenkin sähköauton akkukesto vastaamaan tavallisen amerikkalaisen tarpeisiin. Malliautona oli vuoden 2013 Nissan Leaf.
Tutkijat huomasivat, että 87 päivää sadasta yön yli ladattu akku olisi riittänyt päivän ajotarpeisiin. Yhdysvaltain 12 suurimman metropolialueen automatkoista 84–93 prosenttia olisi voitu hoitaa nykypolven sähköautolla. Polttoaineen kulutus olisi vähentynyt 60 prosenttia.
Jo nykyinen akkuteknologia riittäisi lähes kaikkien yhdysvaltalaisten päivittäisiin tarpeisiin eli työpaikan, kauppakeskuksen ja kodin välisiin matkoihin. Ongelma on vapaapäivien autonkäytössä.