Sääsatelliitti väisti törmäyksen viime tipassa – Kiertoradalla on jo nyt ruuhkaa, ja lähivuosina tilanne uhkaa räjähtää käsiin

Maata kiertävien satelliittien määrän on tarkoitus moninkertaistua muutamassa vuodessa. Yhteentörmäyksiltä tuskin tullaan välttymään.

avaruus
Teksti
Mika Horelli
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Euroopan avaruusvirasto Esa kertoi maanantaina 2. syyskuuta, että se joutui siirtämään Aeolis -sääsatelliittinsa korkeammalle radalle, koska amerikkalaisen SpaceX-yrityksen Starlink-viestintäsatelliitti oli vaarassa törmätä siihen.

Twitterissä asiasta ilmoittaneen viraston mukaan kyseessä oli historian ensimmäinen kerta, kun se joutui nostamaan satelliittinsa kiertorataa välttyäkseen yhteentörmäykseltä.

Kyseessä oli jo toinen vuoden 2019 aikana tapahtunut vakava vaaratilanne. Maaliskuussa Intia teki onnistuneen ohjuskokeen, jolla se tuhosi oman satelliittinsa kiertoradalta noin 300 kilometrin korkeudesta.

Onnistumista juhlittiin rankasti. Intia julistautui uudeksi avaruusmahdiksi, joka vasta neljäntenä maana maailmassa oli onnistunut pudottamaan satelliitin ohjuksella. Aiemmin samassa olivat onnistuneet Yhdysvallat, Kiina ja Venäjän edeltäjävaltio Neuvostoliitto.

Juhlat kuitenkin loppuivat nopeasti, kävi ilmi että kaikki tuhotun satelliitin palaset eivät suinkaan olleet pudonneet maahan, vaan osa päätyi kansainvälisen ISS-avaruusaseman reitille.