Ruoan pitkä matka lautaselle

globalisaatio
Teksti
Jukka Ukkola
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
buenos aires vihannestukku

Eurooppalaisten ruoka on tulee yhä useammin pitkien matkojen takaa. Se on ekologisesti järjetöntä, mutta mitä asialle pitäisi tehdä?

Teksti Jukka Ukkola
(SK 6/2008)

Viime aikoina on kohudokumenteissa nähty, kuinka hevosia ja nautoja kuljetetaan rekka-autoilla ruoaksi Euroopan laidalta toiselle. Ruoan rahtaaminen tuhansien kilometrien päähän ei kuitenkaan ole tavatonta.

Budapestissä pidetyssä konferenssissa todettiin, että ruoka matkustaa Euroopan Unionissa enemmän kuin koskaan ennen, eikä matkailussa ole paljonkaan järkeä.

Esimerkkinä käytettiin suklaakuorrutettuja vohveleita, joita vuonna 2006 tuotiin Britanniaan 14 000 tonnia ja vietiin sieltä 15 000 tonnia. Suomenkin elintarvikkeiden vientitilastoista löytyy helposti vastaava asetelma: meiltä juustoja vietiin 137,2 miljoonan euron arvosta ja tuotiin 143,4 miljoonalla eurolla – puhumattakaan suomalaisen oluen ja muiden alkoholijuomien seilaamisesta Suomenlahden yli ja takaisin.

Budapestin konferenssiin osallistui Euroopan tiedesäätiön (ESF) ja EU:n tieteellisteknisen yhteistyöelimen (COST) tiedemiesten lisäksi päättäjiä eri maista. He totesivat, että EU:ssa syödään nykyisin enemmän kuin koskaan muualla tuotettua ruokaa, ja EU kuuluu maailman suurimpiin ruoan tuojiin.

Ruokaliikenteenkin syyksi esitetään globalisaatiota, maailmanlaajuisia ruokamarkkinoita. Eurooppa käy yhä enemmän kauppaa kehitysmaiden kanssa, noissa maissa työvoima- ja tuotantokustannukset ovat paljon pienemmät kuin Euroopassa, selittää brittiasiantuntija Paul Watkiss ESF:n julkaisussa.

Toinen syy eurooppalaisten makutottumusten muuttumiseen on uusien vähittäistavaraketjujen leviäminen. Esimerkiksi Lidl, Tesco ja Carrefour hankkivat monet tavaransa maailmanlaajuisesti, eivätkä juuri suosi paikallista kausiluonteista hedelmä- ja vihannestarjontaa.

Watkissin mukaan on epäselvää, ovatko nämä marketit muuttaneet eurooppalaisten odotuksia eri elintarvikkeiden ympärivuotisesta saatavuudesta, vai vastaavatko ne kuluttajien kysyntään. Joka tapauksessa Euroopassa syödään nyt entistä vähemmän paikallista ruokaa.

Eurooppalaiset ovat tottuneet myös entistä valmiimpaan ruokaan, vähintään puolivalmisteisiin. Leivät ovat valmiiksi leikattuja, monet ruoat esikypsennettyjä ja valmiiksi pakattuja. Puolivalmisteisiin kuuluu usein monesta eri maasta tulleita raaka-aineita, joiden valmistelu on voinut tapahtua useassa eri paikassa. Ruoka-annos on siis eräänlainen keräilyerä, joka on saattanut matkailla sinne tänne ennen päätymistään kaupan hyllylle.

Ruoan maallista vaellusta tutkimalla tiedemiehet toivovat saavansa lisätietoa kuljettelun vaikutuksista Euroopan talouteen, politiikkaan ja kulttuuriin. On selvää, että ostamalla muualta tulevaa ruokaa eurooppalaiset lisäävät ympäristörasitteita.

Kuljettaminen kuluttaa teitä ja muuta infrastruktuuria sekä lisää kasvihuonekaasujen päästöjä. Suorien ympäristövaikutusten lisäksi ruoka joudutaan myös pakkaamaan tavallista paremmin pitkää matkaa varten. “Se tarkoittaa sitä, että ostoksissamme maksamme keskimäärin viisi prosenttia pakkauksista”, sanoo Watkiss.

Unkarin kokous kuului ESF:n ja COST:n Katse eteenpäin -ohjelmaan, jonka seminaarisarjassa on tarkoituksena jakaa tietoa tulevaisuuden valintojen pohjaksi. Tutkimustuloksillaan tiedemiehet toivovat kannustavansa eurooppalaisia päättäjiä ajattelemaan, kuinka tehokkaasti ja missä ruokaa tuotetaan.

Mitä mieltä olet? Onko järkevää tuoda ruokaa tuhansien kilometrien päästä vai pitäisikö kuluttajien suosia lähiruokaa?

Kerro mielipiteesi ja osallistu keskusteluun

Kuvassa appelssiineja varastoidaan buenosairesilaisessa hedelmätukussa (AP Photo/Natacha Pisarenko/LK).