Ranskalaiset sen keksivät: Luonto avuksi terrorismia vastaan – Kotkat repivät droonit taivaalta
Suomen lennokkeja koskeva lainsäädäntö on vielä toistaiseksi maailman sallivin.
Droonit, eli miehittämättömät ilma-alukset ovat huolestuttaneet eri maiden turvallisuusviranomaisia viime vuosina. Erityisesti huolta kannetaan niiden lennättämisestä ydinvoimaloiden ja sotilasalueiden lähistöllä.
Ruotsalaislehti Dagens Nyheter raportoi marraskuussa 2016, että kauko-ohjattava lennokki häiritsi Ruotsin merivoimien suurta sotaharjoitusta siinä määrin, että sotilasjohto harkitsi sen ampumista alas.
Suurimpana huolena on, että terroristit voisivat varustaa drooneja räjähteillä. Medialähteiden mukaan terroristijärjestö Isis on jo käyttänyt lennokkeja Irakissa pommien pudottamiseen hallituksen joukkoja vastaan.
Ranskan viranomaisten vastaus uhkaan ei ole ollut aivan tavanomainen.