Tieteen olemassaolon oikeutus ei ole enää itsestään selvä

Tieteen tarina kyseenalaistetaan päivittäin. Esimerkiksi viimeaikainen keskustelu tieteen vaikuttavuudesta ja eritoten humanistisen tutkimuksen merkityksestä on ollut läkähdyttävää. Siinä on tieteen tanner tömissyt, kun sosiaalisessa mediassa on niin sanotusti annettu palaa ja ristiretkeläiset ovat kalistelleet sanansa säilää.

Tieteen klassinen tarina on mullistava ja sankarillinen. Tutkimusmatkat, avaruuden valloitus, lääketieteen ja teknologian läpimurrot ja ymmärrys ihmisyydestä, kansakunnista ja maailmankaikkeudesta ovat kaikki tieteen narratiivin osia ja jatkumoa. Tieteen tarina hakeekin näyttävyydessä vertaistaan, ja tarinassaan tiede on yhteiskuntia eteenpäin vievä mahtivoima.

Tarinat rakentavat todellisuutta ja ovat osa vallankäyttöä. Mitä vahvempi tieteen kertoma tai tieteestä kerrottu narratiivi on, sitä enemmän sillä on vaikutusta siihen miten tieteeseen suhtaudutaan, miten sitä arvostetaan ja miten sitä kohdellaan.

Vahva, riittävän yhtenäinen ja yhteisesti jaettu tieteen narratiivi vaikuttaa tieteen tekemisen perusedellytyksiin. Se miten tieteestä puhutaan vaikuttaa tieteen maineeseen ja luottamukseen, tieteen rahoitukseen ja tieteen yleiseen vetovoimaan. Vahva narratiivi vetää puoleensa kyvykkäitä tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita. Mitä huonompi tieteen narratiivi on, sitä hankalampaa on tieteen tekeminen ja sitä luotaantyöntävämpänä tiede näyttäytyy.