Poliittinen lapsuus: "Sinä et saa kävellä tien vasenta laitaa"

Folkloristi Pauliina Latvalan mukaan vanhemmat ovat olleet lapsille merkittäviä poliittisia vaikuttajia.

Äiti ja lapsi
Folkloristi Pauliina Latvalan tutkimuksessa moni kirjoittaja kertoo saaneensa poliittisen kantansa ”äidinmaidosta”. Äidit ovat konkreettisestikin vaikuttaneet lasten poliittiseen maailmankuvaan. Kuva Pertti Jenytin / Lehtikuva


Lapsuus on ollut menneinä vuosikymmeninä hyvinkin poliittissävytteistä.

Tähän tulokseen on tullut folkloristiikan tutkija ja filosofian tohtori Pauliina Latvala Helsingin yliopistosta. Latvala työstää kirjaa, jota varten hän on tutkinut, miten politiikka on näkynyt arjessa 1930-2000.

Viestit vain piilotettiin käskyihin ja kieltoihin. Esimerkiksi kaupat ja vapaa-ajanviettopaikat, kuten tanssilavat, jakautuivat ennen poliittisesti.

”Ääriesimerkkinä 1930-40 -luvuilla lapselle on sanottu ’sinä et saa kävellä vasenta laitaa tietä, me kuljemme oikeaa laitaa'”

Latvala on tutkinut neljän sukupolven kokemuksia siitä, miten politiikka ja siihen liittyvät kertomukset ovat näkyneet perheissä. Pariinkymmeneen elämäkerralliseen tekstiin perustuva tutkimus hahmottelee sitä, miten lapsuuden ympäristö on vaikuttanut poliittiseen maailmankuvaan.

Latvalan tutkimista teksteistä ilmenee, että äidit ovat vaikuttaneet merkittävästi poliittisten kantojen muotoutumiseen.

Varsinkin tyttärille äidit ovat olleet tärkeitä mielipidevaikuttajia. Äidit ovat tuoneet esille naisten äänioikeutta ja sen tärkeyttä sekä painottaneet sitä, että naiset äänestäisivät naisia.

”Minusta naiset ovat tietoisesti halunneet välittää tätä seuraavalle sukupolvelle.”

Toisaalta poliittinen ajattelu ei ole siirtynyt automaattisesti, vaan lapset ovat saattaneet myös kapinoida vanhempiaan vastaan.

1918 on edelleen ajankohtainen

Politiikka on menneinä vuosikymmeninä ollut myös tabu.

”Puoluekirjoja on piilotettu lapsilta, ja niillä on leikitty, kun äiti ja isä eivät ole olleet kotona”, Latvala kertoo.

Toisaalta kun elettiin pienissä yhteisöissä, poliittisuus oli pakon sanelemana enemmän näkyvillä. Vielä 1980-luvun alkuun asti kerrotaan, että kouluissa näkyi selkeästi tietynlainen poliittinen väri. Esimerkiksi 1940-50 -lukujen tarinoissa jotkut opettajat harrastavat poliitikkoihin liittyviä vitsejä, sananlaskuja ja lauluja.

”Näennäisesti viattomien keinojen kautta pyrittiin korostamaan tietynlaista ajattelua.”

Tutkimuksen nuorimman sukupolven eli 1970-luvun lopulla tai 80-luvun alussa syntyneiden kohdalla poliittisuus on vaimennut sekä perheessä että koulussa.

Nuorimmat kirjoittajat kertovat, etteivät välttämättä tiedä, minkälainen poliittinen kanta vanhemmilla on. Toisin on suhteessa vanhempiin suvun jäseniin.

”Vähän erikoinenkin piirre on se, että nuoret tietävät yhtä sun toista vuoden 1918 sodasta”, Latvala toteaa.

Arjen tarinoissa ilmenevä poliittisuus näkyy yhä enemmän nuorten ja isovanhempien välillä. Heidän tarinoidensa kautta he ovat saaneet tietää, miten oma suku on jakautunut punaisiin ja valkoisiin.

”Nuoret saattavat miettiä, miten he tänä päivänä valitsisivat puolen, jos olisi pakko.”

Bisnesmaailma ymmärtää tarinoiden arvon

Sanaan ”kansantarina” on helppo liittää mielikuvia menneestä Suomesta – Kalevalaa ja kansanviisauksia.

Latvalan mielestä tarinat ovat ehdottomasti myös tätä hetkeä. Tarinat eivät enää välttämättä ole vain suullisia tai kirjallisia, vaan myös visuaalisia. Esimerkiksi mainoksissa hyödynnetään kulttuurin vanhoja piirteitä, joilla yritetään vedota tunteisiin, muistoihin ja unelmiin.

”Talouselämä on oivaltanut tarinoiden arvon.”

Itse asiassa elämme hyvin tarinoituneessa maailmassa. Vanhoja tarinoita kierrättämällä luodaan samalla uusia.

Latvala mainitsee esimerkkinä uudesta tarinatyypistä sotalasten kokemukset. Ne olivat yhteiskunnassa melko vaiettuja ja näkymättömiä 1990-2000 -luvuille asti. Tarinat pulpahtivat esiin muun muassa lasten oikeuksien korostumisen ja rajojen aukenemisen takia.

Monet syyt johtavat siihen, että yhteiskunnassa tietynlaiset tarinat saavat tilaa eri aikoina.

”Tarinat eivät ole irrallaan ajastaan, vaan kytkeytyvät poliittisiin päätöksiin ja ihmisten arkeen.”

Pohjoismainen etnologi- ja folkloristikongressi Helsingissä 18. – 22.8.2009