
Liian pitkä hautomisaika vei dinosaurusten kilpailukyvyn
Uusi tutkimus paljastaa, että dinosaurusten hautomisaika oli paljon luultua pidempi, jopa kuusi kuukautta.
Dinosaurukset joutuivat hautomaan muniaan kolmesta jopa kuuteen kuukautta. Niiden hautomiskäyttäytyminen muistuttaa ennemminkin matelijaa kuin lintua, käy ilmi PNAS-tiedelehdessä julkaistusta amerikkalaistutkimuksesta.
Pitkä hautomisaika saattoi vaikuttaa dinosaurusten kilpailukykyyn 65 miljoonaa sitten tapahtuneen massasukupuuton jälkeen. Dinosaurukset joutuivat kilpailemaan uudessa ympäristössä, jossa linnut, matelijat ja nisäkkäät lisääntyivät nopeammin.
”Tiedämme hyvin vähän dinosaurusten alkionkehityksestä, vaikka se liittyy moniin kehityksen, elinkaaren ja evoluution kysymykseen”, paleontologi Mark Norell Yhdysvaltain luonnonhistorian museosta sanoo.
Tutkijat ovat pitkään olettaneet, että dinosaurusten hautomisaika olisi samaa luokkaa kuin linnuilla, joilla se vaihtelee 11 ja 85 päivän välillä. Tutkijat testasivat teoriaa tarkastelemalla kahta hyvin säilynyttä dinosauruksen alkion hampaiden fossiilia kokojakauman ääripäistä.
Mongoliasta löytyneen Protoceratopsin munat painavat alle 200 grammaa, kun taas Kanadasta löydetyn Hypocrosauruksen munat saattavat painaa yli neljä kiloa.