Pääministeri Vanhanen: Uusi energiatalous on Suomelle mahdollisuus

Julkaistu yli kolme vuotta sitten
matti vanhanen

Energia-kinastelusta on siirryttävä nopeisiin toimiin hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, patistaa pääministeri Matti Vanhanen. Uusi energiatalous on Suomelle myös mahdollisuus.


Teksti Katri Merikallio
Kuva Petri Kaipiainen
(SK 9/2008)

Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) mielestä Suomessa on turhaan jämähdetty käymään ideologista ottelua eri energiamuotojen välillä.

“Meillä yhdet ovat tosi kovia ydinenergiaihmisiä ja toiset bioenergiaihmisiä. Mutta eivät nämä ole mitään uskontoja. Nyt pitää kaikki huomio kiinnittää siihen, millä keinoin päästöjä vähennetään”, Vanhanen muistuttaa.

Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan teollisuusmaiden pitää leikata päästöjä 80-95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä, jos ilmaston lämpeneminen halutaan pitää alle kahdessa asteessa. Onko tämä myös Suomen tavoite?

“Ensinnäkin uskon, että tiedemiesten arvio tästä asiasta pitää paikkaansa. Me tulemme tarvitsemaan erittäin rajuja leikkauksia, jotta pysymme alle kahden asteen rajan – joka jo sekin on erittäin suuri lämpötilan nousu ja seurausvaikutukset ovat tuntuvia.”

EU ei ole tehnyt sitovia päätöksiä pitkän aikavälin päästövähennyksistä, mutta sen huippukokouksessa suositustasoksi on jo kirjattu 60-80 prosentin leikkaukset.

“Pääministerinä olen tämän kaukotavoitteen hyväksynyt”, Vanhanen sanoo.

Suomi päättää omista kaukotavoitteistaan ensi vuonna, kun hallituksen ilmastoselonteko valmistuu.

“Tavoitteet tulevat myös meillä Suomessa olemaan linjassa eurooppalaisen 60-80 prosentin kanssa. Eurooppa ei kuitenkaan enää aseta maakohtaisia tavoitteita.”

“Näin siis, jos ihmiskunta haluaa vielä vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa.”

“Tämä tarkoittaa hyvin erilaista energiataloutta nykyiseen verrattuna”, Vanhanen muistuttaa.

Vanhasen mukaan muualla Euroopassa energiakeskustelussa on jo vuosia keskitytty siihen, että tähdätään eurooppalaiseen omavaraisuuteen ja vähennetään päästöjä. Raha on ollut vasta kolmannella sijalla.

“Tämä tärkeysjärjestyksen muutos pitäisi myös meillä hyväksyä.”

Maailman ykkösteema

Vanhasen mukaan ilmastonmuutos on korvannut terrorismin kansainvälisen politiikan ykkösteemana.

Pääministeri on kertonut käyttävänsä kaikki virkamatkansa edesauttaakseen Kööpenhaminan ilmastokokouksen onnistumista. Vuonna 2009 Kööpenhaminassa on tarkoitus lyödä lukkoon maailmanlaajuiset tavoitteet ja keinot ilmastonmuutoksen hidastamiseksi.

Vanhanen pitää Kööpenhaminan kokousta erityisen tärkeänä, sillä näillä neuvotteluilla ei ole aikalisää.

“Kööpenhamina on aidosti takaraja, jatkoja ei tule”, Vanhanen muistuttaa.

Pääministeri on vastikään vieraillut niin Yhdysvalloissa kuin Intiassakin puhumassa ilmastonmuutoksesta.

“Yhdysvalloissa yleinen arvio on, että ilmastonmuutoksesta tulee vielä yksi presidentinvaalien kärkikysymyksistä.”

“Intialle taas ilmastonmuutos on jo oman maan kehityksen kannalta iso kysymys, mutta heillä näkökulma on tietysti erilainen. He hakevat vielä elintason nousua.”

Miljardimarkkinat

Vanhanen ei näe tilannetta ainoastaan uhkana. Hän tuli Suomen Kuvalehden haastatteluun suoraan EU-ministerivaliokunnan kokouksesta, jossa käsiteltiin energiateknologian kehittämistä.

“Jotta me saavutamme vuoden 2050 tavoitteet, tarvitaan erittäin johdonmukaista tutkimus- ja kehitystyötä. Tarvitaan teknologisia läpimurtoja, joilla saadaan energiatehokkuutta olennaisesti parannettua”, Vanhanen listaa ja selaa kokousmuistiota avarassa virkahuoneessaan Senaatintorin kulmalla.

Etusijalle EU on asettamassa tuulivoiman, aurinkoenergian, bioenergian, hiilidioksidin talteenoton ja -varastoinnin, ydinvoimahankkeet sekä Euroopan sähköverkkohankkeet.
Vanhanen muistuttaa, että energiateknologiaan liittyy hyvin suuret kaupalliset intressit ja työllisyysmahdollisuudet.

“Ja erityisesti Suomelle. Meillä on vihreän teknologian vienti jo nyt noin kolme miljardia euroa, me olemme erittäin iso komponenttivalmistaja esimerkiksi tuulienergiassa. Bioenergiassa meillä on paljon osaamista, joka täytyy pystyä hyödyntämään paremmin kaupallisesti.”

Koko energiateknologisen rakenteen muuttaminen maailmassa tulee Vanhasen mukaan merkitsemään valtavaa positiivista impulssia taloudelle.

“Siinä kannattaa olla mukana.”


Enemmän aiheesta
Hyvästi jää (SK netti 1.11.2007)
Hiilidioksidipäästöt kasvavat ennätysvauhtia (SK netti 1.11.2007)