Onko gluteeniyliherkkyys totta? – Kaksi kolmasosaa yliherkistä ei saanutkaan gluteenista oireita

Tiettyjen hiilihydraattien imeytymishäiriö voi selittää tuloksia, huomauttavat tutkijat.

allergiat
Teksti
Lauri Seppälä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vain kolmasosa niistä ihmisistä, joilla on diagnosoitu gluteeniyliherkkyys – ei siis keliakiaa – kokee haitallisia oireita gluteiinista, kertoo Brescian yliopiston tutkimus.

Tutkimus on antanut pontta yhä useamman asiantuntijan epäilyksille, että gluteeniyliherkkyys ei olisi edes todellinen tila.

Gluteenittomien elintarvikkeiden suosio on ollut kiivaassa kasvussa viime vuosina.

The New York Times raportoi viime vuonna, että 30 prosenttia yhdysvaltalaisista haluaa syödä vähemmän gluteenia ja kotitalouksista 11 prosenttia ostaa gluteenittomia tuotteita. Vielä vuonna 2010 gluteenittomia valmisteita osti 5 prosenttia kotitalouksista.

Suomessa S-ryhmän tiedot vuodelta 2012 kertovat, että gluteiinittomien tuotteiden myynti kasvoi jopa 17 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.