Öljyyn liittyvät salaliittoteoriat ovat usein oikeassa

Yhdysvallat iski ilmasta vasta, kun Isis pääsi lähelle öljykenttiä, huomauttavat tutkijat.

öljy
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tutkijat ovat löytäneet näyttöä niiden salaliittoteoreetikoiden tueksi, joiden mielestä kaiken takana on öljy. Tutkimusnäyttöä on siitä, että öljy on usein syy yhdelle valtiolle puuttua toisen valtion sotaan.

Varsinkin toisen maailmansodan jälkeisenä aikana öljy on ollut keskeisessä asemassa kaikessa maailmanpolitiikassa. Öljyn tuonnista riippuvaiset maat ovat puuttuneet sellaisten maiden asioihin, joilla öljyä on. Tämä voi tutkijoiden mukaan myös selittää, miksi Yhdysvallat on nyt kiinnostunut taistelemaan Isis-terroristijärjestöä vastaan Irakin pohjoisosissa.

Portsmouthin, Warwickin and Essexin yliopiston tutkijat mallinsivat kolmansien maiden päätöksentekoprosesseja, kun ne puuttuivat muiden maisten sisäisiin sotiin taloudellisista syistä.

Tutkijat huomasivat, että päätökseen osallistua konfliktiin vaikutti öljyn tarve enemmän kuin historialliset, maantieteelliset tai etniset siteet.

Toisen maailmansodan jälkeisistä aseellisista konflikteista 90 prosenttia on ollut sisällissotia. Nyt Journal of Conflict Resolution -lehdessä julkaistun tutkimuksen aineisto perustui tietoihin 69 sisällissodan käyneestä maasta vuosina 1945–1999. Kahdessa kolmasosassa niistä ulkopuolinen maa tai muu organisaatio puuttui sotaan.