Odotettavissa 180 astetta pakkasta, illaksi metaanisadetta – Saturnuksen kuu on kuin Maan pakastepainos

Titanilla voi kokea samat neljä vuodenaikaa kuin maassa. Syksy vain kestää 90 vuorokauden sijaan 90 kuukautta.

avaruus
Teksti
Markus Hotakainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Hyytävä tuuli puhaltaa tasangolta ja saa matalan järven aaltoilemaan. Paksut pilvet verhoavat aurinkoa, joka on laskemassa hitaasti kohti punasävyistä taivaanrantaa.

Äkkiä pilvet puhkaisee putoava metallilieriö. Sen yläpuolelle rävähtää auki suuri jarruvarjo, joka saa oudon esineen vajoamaan hitaasti. Lopulta lieriö tömähtää maahan ja tarkkailee ympäristöään, kunnes akut hiipuvat. Odottamaton vieras vaikenee.

Vuonna 2005 ensimmäinen ihmisen rakentama laite laskeutui toista planeettaa kiertävän kuun pinnalle. Saavutuksen historiallisuutta korosti se, että kuu oli Titan, Saturnuksen kiertolaisista suurin. Se on kaukana, Maasta keskimäärin puolentoista miljardin kilometrin etäisyydellä eli kymmenen kertaa kauempana kuin Aurinko Maasta.

Titanin tutkiminen oli hyvä esimerkki avaruusyhteistyöstä. Euroopan avaruusjärjestö rakensi Huygensiksi ristityn luotaimen ja järjesti sille kyydin Saturnukseen Yhdysvaltain avaruusjärjestö Nasan Cassini-luotaimen kyydissä.

Suunnilleen lasten kahluualtaan kokoinen laskeutuja irrotettiin planeetan kiertoradalle asettuneesta luotaimesta, minkä jälkeen se oli kolmisen viikkoa omillaan. Seuraavaksi Huygens teki ensin suojakilven ja sitten jarruvarjon hidastamana pehmeän laskun hieman Titanin päiväntasaajan eteläpuolelle.