Siipensä menettänyt

Muurahainen valloitti planeetan, menetti lentokykynsä, mutta sai mahtavat lihasvoimat.

tiede
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Jos avaruusolennon olisi pääteltävä, mikä on maapallon hallitseva elämänmuoto, ei valinta välttämättä kohdistuisi ihmiseen. Yhtä tehokkaasti planeetan ovat valloittaneet muurahaiset, joita löytyy kaikkialta viidakoista aavikolle.

Muurahaisten menestyksen salana on paitsi tehokas yhteistyö myös yksittäisen muurahaisen mahtavat lihasvoimat, joiden avulla se kerää ravintoa kekoon. Työläismuurahainen voi kantaa kymmeniä kertoja oman ruumiinpainonsa edestä lastia.

Muurahaisten kantamuodot olivat siivekkäitä hyönteisiä, jotka sittemmin menettivät lentokykynsä.

Nykyajan muurahaisista lentokykyisiä ovat vain neitsytkuningattaret ja kuhnurit, joita kutsutaan lentomuurahaisiksi. Työläismuurahaiset ovat siivettömiä ja steriilejä.