Mustekala on yhtä epäsosiaalinen kuin suomalainen – kunnes sille antaa ekstaasia

Mustekalat ovat älynlahjoiltaan poikkeuksellisia nilviäisiä. Tutkijat selvittävät niiden avulla sosiaalisuuden salaisuutta.

älykkyys
Teksti
Lassi Lapintie

Mitä tapahtuu, jos mustekalalle antaa ekstaasia? Kysymys kuulostaa aatokselta, joka saattaisi putkahtaa psykoaktiivisia aineita itsekin nauttineen päähän, mutta joskus erikoisista kysymyksistä syntyy mielenkiintoista tiedettä.

Current Biology -tiedejulkaisussa on ilmestynyt John Hopkins -yliopiston tutkijoiden kokeilu, jossa mustekaloille syötettiin ekstaasiksi kutsuttua MDMA-huumetta ja seurattiin sen vaikutuksia eläimen käyttäytymiseen.

Mustekalat ovat tavanomaisesti yhtä epäsosiaalisia kuin suomalaiset: ne suhtautuvat lajitovereihinsa lähinnä vihamielisesti tai välinpitämättömästi. Joskus mustekalat jopa syövät omia lajitovereitaan.

Poikkeus on ainoastaan lisääntymisaika – sekin vain osittain.

”Jopa parittelun aikana uros vain jättää siittiönsä ja lähtee livohkaan mahdollisimman nopeasti, jotta naaras ei hyökkää sen kimppuun”, kertoo tutkimusta johtanut neurotieteilijä Gül Dölen The Guardian-sanomalehdelle.