Mustat aukot kolaroivat – ja koko avaruus väreilee

Gravitaatioaaltojen havainnointi on äärimmäisen vaikeaa.

avaruus
Teksti
Markus Hotakainen

Musta aukko on massiivisen tähden jäänne. Nimensä mukaisesti se on musta, sillä edes valo ei pääse pakoon aukon valtaisaa vetovoimaa.

Kun kaksi mustaa aukkoa törmää, avaruus alkaa aaltoilla. Mustiin aukkoihin on pakkautunut useiden, jopa kymmenien Aurinkojen verran massaa, ja niiden sulautuessa yhteen vapautuu valtava määrä energiaa.

Se lähtee etenemään gravitaatioaaltoina: itse avaruus lainehtii. Mistään tsunamista ei kuitenkaan ole kyse, pikemminkin vähäisestä väreilystä.

Siksi gravitaatioaaltoja onnistuttiin ensimmäisen kerran havaitsemaan vasta syksyllä 2015.

Mistään uudesta keksinnöstä ei ole kyse. Albert Einsteinin kehittämä yleinen suhteellisuusteoria ennusti gravitaatioaaltojen esiintymisen jo yli sata vuotta sitten.