Mobiililaitteiden muisti uudistuu: Spintroniikkaan perustuva mram tulee lähivuosina

Millennium-palkinnon voittanut Stuart Parkin esitti uuden muistin perusajatuksen.

Varttuneemmat lukijat muistanevat ne ajat, kun PC-tietokoneet tulivat työelämään 1980-luvulla. Tiedostoja säilytettiin korpuilla tai lerpuilla, joskus muinaisina aikoina jopa käyttöjärjestelmä jouduttiin lataamaan levykkeeltä.

Nuoremmille lukijoille tiedoksi, että ”lerppu” oli 5 ¼ tuuman taipuisa levyke, johon mahtui parhaimmillaan 1,2 megatavua. ”Korppu” oli 3 ½ tuuman levyke, jonka kotelo oli jäykkä. Siihen mahtui tyypillisesti 1,44 megatavua.

Nykyään tietokoneen ulkoisen tai sisäisen kovalevyn kapasiteetti voi hyvin olla yksi teratavu – miljoona megatavua. Tallennuskapasiteetti on siis kasvanut sukupolven aikana jopa nopeammin kuin transistorien määrä prosessorissa.

Nykyisin voimme katsella elokuvia verkossa, käyttää sosiaalista mediaa ja etsiä tietoa juuri sen ansiosta, että tieto on palvelimilla sijaitsevilla magneettisilla muistilevyillä, joista tallennustila ei lopu kesken. Suuri osa tästä kasvusta perustuu yhteen innovaatioon.

Tekniikan Akatemia julkisti keskiviikkona 9.4. vuoden 2014 Millennium-teknologiapalkinnon saajaksi professori Stuart Parkinin tunnustuksena keksinnöistä, jotka ovat mahdollistaneet magneettisten muistien tallennuskapasiteetin lisäämisen tuhatkertaiseksi.