Mitä teet, jos työpöydällesi ilmestyy kakunpala? Ahdistunut miettii, onko kakku myrkytetty

Ahdistuneisuus voi myös olla periytyvää.

ahdistus
Teksti
Lauri Seppälä

Ahdistuneilla ihmisillä on erilaiset yhteydet aivoissa verrattuna ei-ahdistuneisiin. Tästä saatiin näyttöä israelilaisen Weizmannin tiedeinstituutin tutkimuksessa.

Eroavuus näkyy tutkijoiden mukaan niin kutsuttuna ”yliyleistämisenä”. Sitä tapahtuu, kun henkilö ei pysty erottamaan stressaavia ärsykkeitä neutraaleista, ei-stressaavista ärsykkeistä.

Jos esimerkiksi ahdistuneen työntekijän työpöydälle on jätetty kakunpala – eikä tällainen ole ollut ennen tapana – ahdistunut ihminen alkaa kantaa stressiä ja huolta. Ahdistuneen mielessä kakunpala voi olla esimerkiksi myrkytetty.

Ei-ahdistunut puolestaan syö kakunpalan ja näkee sen jopa miellyttävänä ärsykkeenä.

Weizmannin instituutin aiempi tutkimusraportti vuodelta 2015 kertoo, että ”pelkona ilmenevä yliyleistäminen harmittomiin ärsykkeisiin tai tilanteisiin on taakka arjessa sekä tunnusomainen piirre posttraumaattisessa stressi- ja ahdistushäiriössä.”