Mikrobi löytää maamiinat – Näyttää vihreää valoa, kun tunnistaa räjähteen

Israelilaistutkijoiden keksintö voi pelastaa henkiä.

mikrobit
Teksti
Kirsi Heikkinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Joka vuosi yli 15 000 ihmistä vammautuu tai kuolee maahan haudatuista miinoista. Se tarkoittaa kymmeniä ihmisiä joka päivä.

Räjähtämättömiä miinoja lasketaan piilevän yli sata miljoonaa kappaletta yli 70 valtion kamarassa.

Purkamista hidastaa erityisesti se, että miinoja on vaikea löytää. Monin paikoin niitä etsitään yhä samalla tavalla kuin jo toisessa maailmansodassa: astellaan miinakentälle ja haravoidaan maata metallipaljastimella tai jonkin varren avulla.

Tällainen ihmisvoimin tehty raivaaminen on paitsi hengenvaarallista, myös epätäsmällistä. Vääriä hälytyksiä tulee tämän tästä, toisaalta miinoja jää usein havaitsematta.

Jerusalemin heprealaisen yliopiston tutkijat kehittivät nyt vaihtoehtoisen menetelmän, joka on helppo, turvallinen ja tarkka. He nimittäin ulkoistivat miinojen bongauksen mikrobeille.