Miesten hedelmättömyys on länsimaiden vitsaus – Ruokavalion remontti voi auttaa pelastamaan siittiöt: ”spermasi on sitä, mitä syöt”

Tuhansilla tanskalaismiehillä tehdyn tutkimuksen mukaan kasviksia ja hedelmiä painottava ruokavalio parantaa siemennesteen laatua.

hedelmällisyys
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Monissa kehitysmaissa väestö paisuu, mutta vauraita teollisuusmaita piinaa päinvastainen ongelma. Lasten määrä vähenee ja väestö ikääntyy, eikä syynä ole pelkästään haluttomuus lasten hankkimiseen.

Yhä useammin lasten teko epäonnistuu niitä haluavilta. Yhtenä syynä on länsimaita piinaava miesten hedelmättömyyskriisi.

Vuonna 2017 julkaistu laaja kokoomatutkimus vahvisti, että miesten siittiömäärät puoliintuivat vauraissa teollisuusmaissa vuosina 1973–2011. Siemennesteen laadun heikkenemisen tiedetään jatkuneen jo 1940-luvulta.

Tilanne on menossa vain pahempaan suuntaan, sillä saman tutkimuksen mukaan siittiömäärät laskevat keskimäärin 1,4 prosentin vuosivauhtia.

Syytä ilmiölle ei tiedetä varmuudella, mutta aiheuttajaksi on epäilty muun muassa alkoholia, tupakointia, ylipainoa ja eri ympäristötekijöitä. Uuden Tanskassa toteutetun tutkimuksen mukaan ruokavalio saattaa olla yksi ratkaiseva tekijä.