Mieheltä puuttuu aivoista 90 prosenttia – Silti elää normaalisti ja työskentelee virkamiehenä

Aivojen muokkautumista uudelleen voidaan edistää muun muassa lääkkeillä ja roboteilla.

aivot
Teksti
Lauri Seppälä

Ranskalainen virkamies on elänyt suhteellisen normaalia ja tervettä elämää, vaikka häneltä puuttuu 90 prosenttia aivoista.

Ensimmäisenä tapauksesta kirjoitti Lancet-lehti jo vuonna 2007, jolloin mies oli 44-vuotias. Tutkijoiden mukaan mies oli elänyt suurimman osan elämästään tiedostamatta minkään olevan vialla.

Tapaus selvisi, kun mies oli mennyt lääkärille ja valittanut lievää heikkoutta vasemmassa jalassaan. Silloin havaittiin, että hänen pääkallonsa oli suurimmilta osin täynnä nestettä, joka oli jättänyt aivoille vain pienen tilan kallon reunoilta.

Sisäinen osa hänen aivoistaan oli lähes kokonaan heikentynyt pois.

Asiantuntijat arvioivat, että suurin osa miehen aivoista oli hiljalleen tuhoutunut 30 vuoden aikana veden kertyessä päähän. Tämä tila on nimeltään vesipää eli hydrokefalia.