Mars-mönkijä Curiosity löysi elämälle sopivan järven

Uusimman tiedon mukaan Curiosity-mönkijän laskeutumispaikalla Galen kraatterissa on aikanaan ollut järvi.

avaruus
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Uusi Nasan Curiosity-mönkijän keräämä data paljasti, että mönkijän laskeutumispaikalla Galen kraatterissa on aikanaan ollut järvi, joka ainakin teoriassa olisi voinut olla kelvollinen elinympäristö mikrobeille. Niin kutsutut kemolitoautotrofit kykenevät pilkkomaan mineraaleja energiakseen. Maapallolla tällaisia mikrobeja tavataan yleisesti esimerkiksi merenpohjan kuumissa lähteissä.

Curiosity-mönkijä oli alkujaan tarkoitus ohjata kohti Sharp-vuorta, mutta Nasan tutkijat muuttivat suunnitelmia, kun ne pääsivät jyvälle kiinnostavammasta tutkimuskohteesta lähellä Curiosityn laskeutumispaikkaa. Kyse oli viisi metriä syvästä kourusta nimeltään Yellowknife Bay. Siellä Curiosity löysi kivikerrostumia, jotka viittasivat siihen, että paikalla on ollut järvi kymmenien tai satojen tuhansien vuosien ajan.

Tällä muinaisella marsilaisella järvellä on ollut suhtaallisen neutraali pH sekä alhainen suolapitoisuus. Järvessä on myös ollut biologisesti välttämättömiä alkuaineita, kuten hiiltä, vetyä, rikkiä, typpeä ja fosforia. Ne mahdollistaisivat tutkijoiden mukaan laajan kirjon esitumallisia elämänmuotoja.

Curiosityn tekemä löytö julkistettiin Yhdysvaltain geofysiikan seuran syyskokouksessa San Franciscossa yhdessä neljän muun Curiosityn havaintoihin pohjautuvan tutkimusraportin kanssa.

Artikkeleiden kirjoittajiin kuulunut professori Sanjeev Gupta Imperial Collegesta Lontoosta muistutti, että Nasa ei vielä löytänyt jälkiä muinaisesta elämästä Marsissa. ”Me havaitsimme, että Galen kraatterin pinnalla saattoi olla järvi, joka on saattanut olla mikrobielämälle suotuisa miljardeja vuosia sitten. Tämä on valtava askel eteenpäin Marsin tutkimuksessa.”