Marihuana toimii Alzheimeria vastaan, väittää tutkimus

Kannabiksesta on saatavissa merkittävää helpotusta myös MS-taudin lihasjäykkyyteen.

Kannabiksesta eli marihuanasta löytyy erityisen pieni ainesosa, tetrahydrokannabinoli (THC), joka saa aikaan muun muassa ”pilvessä olon” tunteen. THC häiritsee aivojen reseptoreiden keskinäistä kommunikointia, jonka seurauksena ihminen voi esimerkiksi unohtaa jotain erityisen tärkeää mutta toisaalta tuntea erittäin suurta mielihyvää pienistä asioista.

Uusissa Kalifornian yliopiston tutkimuksissa THC havaittiin puhdistavan aivoista amyloidi-proteiinin muodostamia myrkyllisiä möykkyjä, jotka ovat yhdistettävissä Alzheimerin taudin syntymiseen.

Yhdysvaltalaistutkimus on linjassa aiemmin saatuihin tuloksiin, jotka kertovat kannabinoidien suojaavasta vaikutuksesta ihmisillä, joilla on neurorappeutumista aiheuttava sairaus.

”Vaikka muut tutkimukset ovat tarjonneet todisteita siitä, että kannabinoidit voivat suojata hermosoluja Alzheimerin taudin oireilta, uskomme että tutkimuksemme osoittaa ensimmäisenä, että kannabinoidit sekä hillitsevät tulehdustilaa että ehkäisevät amyloidin kertymistä hermosoluihin”, selvittää professori David Schubert Kalifornian biologiainstituutista.

Schubert ja hänen kollegansa testasivat THC:n vaikutuksia laboratoriossa kasvatettuihin ihmisen neuroneihin, jotka jäljittelivät Alzheimerin taudin vaikutuksia.