Märällä Marsilla on pitkä historia – miljardeja vuosia sitten se saattoi olla elämälle sopiva vesimaailma

Nestemäisen veden mahdollinen löytyminen Marsista on uusi askel muinaisen Marsin arvoituksen ratkaisemisessa.

avaruus
Teksti
Lassi Lapintie

Viime viikolla avaruustutkimus nousi otsikoihin, kun tutkijat julistivat löytäneensä merkkejä huomattavan kokoisesta nestemäisestä järvestä planeetan etelänavan jäätikön alla.

Mahdollisesti jään alta löytyvä järvi on noin 1,5 kilometrin syvyydessä ja 20 kilometriä leveä. Havainnot tehtiin Mars Express -luotaimen tutkalla vuosina 2012–2015, ja ne ilmestyivät Science-julkaisussa.

”Vesi on yksi elämän perusvaatimuksista. Tämä on ensimmäinen pysyvästi nestemäinen vesimassa Marsissa, ja se saattaa olla elämälle sopiva ympäristö”, kertoi tiedotteessa tutkimusta johtanut Roberto Orosei.

Elämän löytymistä järvestä pidetään kuitenkin epätodennäköisenä. Jotta järvi voisi pysyä nestemäisenä Marsin ankarassa kylmyydessä, sen pitää olla erittäin suolainen, mikä tekee siitä kemiallisesti hankalan ympäristön eläville soluille.

Vaikka elämää ei nykyisestä Marsista löytyisikään, tutkijat elättelevät toivoa siitä, että planeetan menneisyydestä paljastuisi merkkejä edesmenneistä eliöistä.