Liian rumaa syötäväksi: Yli 800 miljardin euron arvosta ruokaa heitetään roskiin ulkonäkösyistä – joka ikinen vuosi

Elintarvikejäte aiheuttaa noin kahdeksan prosenttia kasvihuonepäästöistä.

elintarvikkeet
Teksti
Mika Horelli

Merkittävä osa täysin syömäkelpoisista elintarvikkeista päätyy roskiin vain ulkonäkönsä takia.

Liian käyrät kurkut ja banaanit, rivon näköiset porkkanat, liian isot mansikat tai rokonarpisen näköiset appelsiinit puhumattakaan muhkuraisista perunoista ovat valtava ruokahävikin lähde.

Britanniassa laskettiin vuonna 2017, että noin neljännes omenoista, 20 prosenttia sipuleista ja 13 prosenttia perunoista päätyi jätteeksi vain siksi, etteivät ne vastanneet kuluttajien käsitystä siitä, miltä näiden elintarvikkeiden tulisi näyttää.

Kyse ei ole pikkuasiasta.

Ruokahävikin vähentämisen puolesta toimivan Wrap-järjestön mukaan britit menettävät ruokahävikin arvona noin 23,2 miljardia euroa vuodessa eli noin 350 euroa per asukas.