
Liikaa lihaa
Tappavia pandemioita voi ehkäistä vähentämällä lihansyöntiä, sanoo tutkija.
Ihminen on luonut maailman, jossa vaarallisia pandemioita syntyy väistämättä yhä uudelleen myös koronaviruksen jälkeen.
Näin varoittaa Britannian Itä-Anglian yliopiston tutkija Virulence-tiedejulkaisussa ilmestyneessä mielipidekirjoituksessa. Suurin syypää on teollisen mittakaavan lihansyönti.
Valtavan ihmisväestön lisäksi maapallolla on nykyisin massiiviset määrät karjaa, josta on tehty geneettisesti yhdenmukaista ja siten tartuntataudeille altista. Taudit voivat hypätä ihmiseen.
”Tämä luo ihanteellisen sikiämisalustan eläinperäisten tautien evoluutiolle ja tarttumiselle eläimestä ihmiseen”, kirjoittaa professori Cock van Oosterhout.