Lääkekannabis vähentää reseptilääkkeiden yliannostuksen aiheuttamia kuolemia

Tutkimus: Käytöllä on yllättäviä tarkoittamattomia seurauksia.

kannabis
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Yhdysvaltain osavaltioissa, jotka sallivat lääkekannabiksen käytön muun muassa krooniseen kipuun, kuolee vuosittain reseptilääkkeiden yliannostukseen neljänneksen vähemmän ihmisiä kuin osavaltioissa, joissa marihuanan lääkekäyttö on edelleen kiellettyä.

Johns Hopkins -yliopiston tutkimus viittaa siihen, että lääkekannabiksen käytöllä on yllättäviä tarkoittamattomia seurauksia.

Lääkekannabiksen puolustajat ovat yleensä perustelleet näkemystään sillä, että kannabis tehoaa krooniseen kipuun ja joihinkin muihin sairauksiin joissakin tapauksissa paljon paremmin kuin muut lääkkeet. Vastustajat ovat olleet huolissaan muun muassa siitä, voiko kannabiksen hoitokäytön salliminen houkutella lapsia ja nuoria kannabiksen käyttäjiksi.

Vaikka tutkimusnäytön vahvistaminen edellyttää lisätutkimuksia, nyt JAMA Internal Medicinessä julkaistu tutkimus viittaa siihen, että kannabiksen salliminen kipupotilaille voi myös säästää ihmishenkiä.

“Reseptilääkkeiden väärinkäytöstä ja niiden yliannostuksen aiheuttamista kuolemista on tullut kansallinen terveydenhuollon kriisi”, Johns Hopkins -yliopiston apulaisprofessori ja tutkimusartikkelin kirjoittaja Colleen Barry sanoo.