Kun ilmastonmuutos sulattaa jäätiköitä, vaikutukset näkyvät päiväntasaajalla: tropiikin sadevyöhyke vaihtamassa paikkaa

Sadevyöhykkeen siirtyminen aiheuttaa alueesta riippuen joko pahenevaa kuivuutta tai lisääntyviä tulvia. Kumpikin näkyy ihmisten lautasilla.

ilmastonmuutos
Teksti
Mika Horelli

Ilmastonmuutos on muuttamassa päiväntasaajaa kiertävän trooppisen sadevyöhykkeen paikkaa, kertoo tuore Kalifornian yliopisto UCI:n tuore tutkimus.

Seurauksena muun muassa Kaakkois-Afrikkaan, Madagaskarille ja Väli-Amerikkaan on tulevaisuudessa luvassa piteneviä kuivuuskausia. Vastaavasti esimerkiksi eteläinen Intia tulee kärsimään lisääntyvistä tulvista. Ihmisille ilmiö näkyy ennen kaikkea ruoan tuotannon vaikeutumisena.

Tutkimusta johtaneen tohtori Antonios Mamalakisin mukaan sadevyöhyke on siirtymässä noin kahdella kolmasosalla päiväntasaajan mitasta. Yllättävää oli havainto siitä, että sadevyöhyke siirtyy eri suuntiin eri puolilla maapalloa: itäisellä pallonpuoliskolla pohjoiseen ja läntisellä pallonpuoliskolla etelään.

Aasiassa siirtymän pohjoiseen aiheuttaa ennen kaikkea Himalajan jäätiköiden ja lumipeitteen kiihtyvä sulaminen, mikä puolestaan nostaa lämpötiloja Himalajan eteläpuolisilla alueilla ympäröiviä alueita nopeammin.

Läntisellä pallonpuoliskolla sadevyöhykettä siirtää etelään Golfvirran heikkeneminen ja muutokset Pohjois-Atlantin vedenkierrossa.