”Kuin sumeassa pilvessä”
Helsingin yliopiston pari vuotta vanha hallintomalli aiheuttaa yhä tyytymättömyyttä henkilöstön keskuudessa.
Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori Jukka Kekkonen päätti jäädä eläkkeelle kaksi kuukautta aiemmin kuin oli suunnitellut.
Se oli taktikointia. Kekkonen oli valittu 2018 Helsingin yliopiston hallitukseen yhtenä professorikunnan edustajana, ja hän oli valmis jatkamaan siellä myös eläkkeellä, kun kollegat ehdottivat sitä.
Koska Kekkonen ei voi enää edustaa professoreita, hänen piti hakea paikkaa yliopiston ulkopuolisten jäsenten kiintiössä. Siksi hän ei saanut olla yliopiston palveluksessa enää 15.9.2021. Niin hän oli yliopiston lakimiehen selostuksesta ymmärtänyt.
Oikeastaan Kekkonen on sitä mieltä, ettei hallituksessa tarvittaisi ulkopuolisia, ainakaan niin paljon. Niin kauan kuin heitä on, heillä on kuitenkin hyvä olla läheinen kosketus yliopistomaailmaan.
Hallituksen ulkopuoliset jäsenet valitsee 50-jäseninen kollegio, jossa kaikilla henkilöstöryhmillä on edustus. Sen kokouksessa 12. tammikuuta Kekkosta odotti yllätys. Valinta alkoikin saman tien, eikä häntä otettu koeäänestykseen, vaikka häntä oli ehdotettu.
Muodollinen syy oli, että Kekkonen ei ollut vielä ilmoittanut eläkkeensä aikaistumisesta yliopiston HR-järjestelmään. Kekkonen ei niellyt selitystä.
Kokouksen jälkeen hän teki kantelun oikeuskanslerille, ensimmäistä kertaa.
”Ehdokkuuteni on torjuttu tässä prosessissa tavalla, joka on lainvastainen ja syrjivä”, hän kirjoitti. ”Minua ei päästetty mukaan ’kilpailuun’, vaikka olen yliopistolain mukaan kiistatta kelpoinen tehtävään.”
Kekkosesta ratkaisu loukkasi myös häntä tukeneiden kollegion jäsenten oikeuksia.
Yhä useammat asiat leimataan yliopistossa salaisiksi, sanoo professori Heikki Patomäki.
Vuonna 2016 kaksitoista Helsingin yliopiston professoria perusti Yliopistokäänne-liikkeen.
Sen perustamisen aikaan yliopistossa käytiin lähes 400 työntekijän irtisanomisiin johtaneita yt-neuvotteluja. Liikkeen hampaissa on erityisesti ollut yliopiston nykyinen johtamiskulttuuri.
Asetelma muistuttaa tilannetta Tampereen uudessa yliopistossa, missä osa henkilökunnasta on ollut huolissaan varsinkin elinkeinoelämän kasvaneesta vallasta. Helsingissä ulkopuolisten rooli ei tosin ole ollut yhtä vahva eikä huolikaan yhtä laajaa.
Kekkosen lisäksi muita Yliopistokäänne-aktiiveja ovat muun muassa Euroopan historian professori Laura Kolbe, filosofian professori Thomas Wallgren, iho- ja sukupuolitautiopin professori Annamari Ranki, kuluttajatutkimuksen professori Visa Heinonen ja maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki.
Yt-neuvottelujen aikoihin kerätyn, leikkauksia vastustaneen adressin allekirjoitti nelisentuhatta muutakin.
Myös Patomäki kanteli Kekkosen sivuuttamisesta oikeuskanslerille. Hän epäili, että asian käsittelyssä rikottiin julkisuuslakia.
Patomäen mukaan hallinnosta on tullut Helsingin yliopistossa, ja yliopistoissa muutenkin, aiempaa läpinäkymättömämpää. Yhä useammat asiat leimataan salaisiksi tai luottamuksellisiksi. Yliopistolaisia myös varoitetaan keskustelemasta niistä julkisesti.Kollegion tammikuinen kokous oli hänestä hyvä esimerkki. Kantelussa Patomäki viittaa siihen, että hallituksen ulkopuolisten jäsenten valinta oli esityslistalla keskusteluasiana. Siitä järjestettiin kuitenkin koeäänestys, joka vaikutti oleellisesti lopputulokseen.
Patomäki arvioi, että asiasta ei haluttu merkintää pöytäkirjaan, koska ehdokkaat ja prosessi haluttiin pitää salaisena. Yliopisto piti käsittelytietoja viranomaisen sisäistä työskentelyä varten laadittuna dokumenttina, joka ei kuulu asiakirjajulkisuuden piiriin.
Patomäestä julkisuuslaki ei ole kuitenkaan yksiselitteinen. Hän viittaa lain kohtaan, jonka mukaan ”asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilön toimimisesta poliittisessa tai muussa luottamustehtävässä tai henkilön pyrkimisestä sellaiseen tehtävään” ovat julkisia.
Hallituspaikat ovat juuri lain tarkoittamia ”muita luottamustehtäviä”, hän tulkitsee.
Patomäki ymmärsi, että hänen kantelullaan ei olisi enää vaikutusta hallituksen vaaliin. Hän halusi kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, miten julkisuusperiaate toteutuu.
Nyt tieto ei hänestä kulje niin kuin pitäisi.
”Lain perusperiaate on, että kaiken pitäisi olla julkista. Sen sijaan tänne on pesiytynyt kulttuuri, jossa asiat ovat julkisia vain jos erikseen todistetaan, että niiden pitää olla.”
Thomas Wallgren pitää tiedon panttaamista yhtenä tapana käyttää valtaa.
Hän istuu nykyisessä presidentti Tarja Halosen johtamassa hallituksessa. Wallgren esitti siellä äskettäin, että hallitus teettäisi arvion yliopiston vallankäytöstä ja toimintakulttuurista. Hän arvioi, että valtaa on siirtynyt virallisista kokouksista käytäville, hallinnolle ja kabinetteihin.
Hän kokee, ettei aina saa hallituksen jäsenenä tietoja, joita hän pitää välttämättöminä vastuunsa kantamiseksi. Usein tiedonsaannin vaikeudet liittyvät yritysyhteistyöhön.
Taannoin hän yritti selvittää, miten yliopisto hoitaa kiinteistöjään, kuinka se määrittää sisäisten vuokriensa tason ja mihin vuokrarahat menevät. Vastausta ei ole tullut.
Vuokrakulut herättävät tunteita, sillä raha on pois ydintoiminnasta – tutkimuksesta ja opetuksesta – josta on muutenkin säästetty. Vapautuvia professorien paikkoja ei automaattisesti täytetä, tai täyttö kestää.
Yksi tiedonkulun ongelmien syy on Wallgrenin mukaan 2010-luvun puolivälissä toteutettu YPA-uudistus. Siinä hallinnosta muodostettiin erillinen yksikkö, kun aikaisemmin hallintoa oli hoidettu tiedekunnissa.
”Nyt se on fyysisestikin eri tiloissa, eivätkä ihmiset tunne toisiaan. Kaiken tämän seurauksena tiedonkulku on vaikeutunut, jolloin luottamuskin kärsii.”
Aiemmin professoreilla oli suuri valta järjestää oppiaineessaan asiat haluamallaan tavalla. Nyt valta on ammattijohtajilla, joiden ei tarvitse automaattisesti olla tohtoreita.
Viime aikoina julkisuutta ovat saaneet varsinkin ihmistieteisiin kohdistuneet leikkaukset. Opetushallituksen Vipunen-tietopalvelun mukaan professorien määrä väheni vuosina 2011–2020 humanistisilla aloilla yli neljänneksen, 112:sta 80:een.
Patomäki epäilee, että Helsingissäkin pyritään irrottamaan yliopisto julkisrahoituksesta ja muuttamaan se Aalto-yliopiston ja Tampereen yliopiston tapaan säätiöyliopistoksi. Se selittäisi, miksi yliopiston tasetta on viime aikoina määrätietoisesti vahvistettu.
Taseen kasvattaminen ja oman pääoman lisääminen voisi olla keino toteuttaa yliopiston autonomiaa, Patomäki myöntää.
Nykytahdilla kestää kuitenkin hänen laskujensa mukaan pari vuosisataa ennen kuin on saavutettu jonkinlainen rahoituksellinen itsenäisyys. Varsinaisissa toiminnoissa olisi näin edessä vielä pitkä säästökuuri.
”Operationaalinen tulos on erotettu muusta tuloksesta. Liiketoimintapuolella syntyvät voitot kasvattavat pääomaa ja tasetta eivätkä auta tutkimusta tai opetusta mitenkään.”
”Mutta yliopiston tehtävä ei ole kasata pääomaa vaan opettaa ja tutkia.”
”Käytävällä voi sattumalta kohdata jonkun, joka tietää jonkun, joka tietää jostakin jotakin.”
Helsingin yliopiston strategia hyväksyttiin ennen neljäksi vuodeksi kerrallaan, mutta uusin on voimassa peräti kymmenen vuotta, 2021–2030.
”Meidät tutkijatkin halutaan survoa tekemään asioita, jotka ovat strategian kannalta oleellisia”, Laura Kolbe sanoo.
”Tullaan perimmäisin kysymyksiin: kuka määrittelee mikä on relevanttia – tutkija itse asiantuntijana vai jokin strategiaryhmä.”
Hallintoa on myllätty myös lakkauttamalla vanhat, usein yhden tieteenalan opetuksesta ja tutkimuksesta vastanneet laitokset ja yhdistelemällä niitä suuremmiksi osastoiksi.
Kolben mielestä vanha kolmiportainen malli – laitokset, tiedekunnat ja yliopiston johto – oli selkeä.
”Kaikki tiesivät, mistä sai tietoa, mitä päätöksiä oli tehty ja missä. Nyt tuntuu kuin kävelisi sumeassa pilvessä. Käytävällä voi sattumalta kohdata jonkun, joka tietää jonkun, joka tietää jostakin jotakin. Vaikuttaminen on sellaista, että jos olet hyvä kaveri johtoryhmän porukan kanssa, käyt supattamassa sopivaan korvaan, voitaisiinko tehdä näin.”
Wallgren on luonnostellut hallitukselle ehdotuksia, jotka vahvistaisivat yliopistodemokratiaa. Niihin kuuluvat laitosrakenteen palauttaminen, YPA-uudistuksen peruuttaminen ja tiedekuntaneuvostojen vahvistaminen.
Jos tietty osuus, esimerkiksi viisi prosenttia, opiskelijoista tai henkilökunnasta vaatii jostakin asiasta neuvoa-antavaa äänestystä, se tulisi järjestää. Keskeisiin hallintotehtäviin tulisi vaatia dosentin arvo ja ainakin viiden vuoden kokemus akateemisesta tutkimustyöstä. Lisäksi yliopistojen autonomiaa voisi vahvistaa muuttamalla lakia niin, että jatkossa yliopistot saisivat itse päättää, ottavatko ne hallituksiinsa ulkopuolisia.
Nyt vähintään 40 prosenttia jäsenistä pitää tulla ulkopuolelta. Yliopistolaisista monet pitävät heitä eräänlaisina Troijan hevosina, joiden avulla erityisesti elinkeinoelämä pyrkii edistämään yliopistotavoitteitaan.
Keväällä valmistui opetus- ja kulttuuriministeriön tilaama selvitys yliopistojen hallinnollisesta autonomiasta. Pekka Hallbergin johtama selvittäjäryhmä arvioi, että johtamista voidaan kehittää ja toimintatapoja muuttaa ilman yliopistolain avaamista.
Wallgren on kuitenkin tyytyväinen siihen, miten uuden hallituksen muodostaminen on Helsingissä edennyt. Ulkopuolisten jäsenten lukumäärää on vähennetty yhdellä, kuudesta viiteen, ja enemmistö valituista tuntee jo valmiiksi yliopistomaailmaa.
Kekkosenkin tarinalla on onnellinen loppu. Kun hänen poisjääntinsä uudesta hallituksesta varmistui, hän ilmoitti, ettei jääkään eläkkeelle vielä 1. syyskuuta vaan jatkaa viimeiseen mahdolliseen työssäolopäivään.
Syyskuussa Kekkonen valittiin neljäksi vuodeksi Taideyliopiston hallitukseen.