Iloinen yllätys Lapista

Pohjois-Suomen järvistä löytyi elävä vesikirppulaji, jonka luultiin jo kuolleen sukupuuttoon.

tiede
Teksti
Lassi Lapintie

Lajien sukupuuttoon kuoleminen on ihmisen rankasti muovaamassa maailmassa arkipäiväistä. Joskus tutkijat saavat kuitenkin ilahtua päinvastaisesta tuloksesta.

Kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt Lapin järvistä elävänä vesikirppulajin, jota luultiin jo pitkään sukupuuttoon kuolleeksi.

Vanhin fossiililöytö vesikirppulajista ulottuu 10 000 vuoden päähän, jääkauden aikaisen mannerjäätikön juuri vetäydyttyä Suomen yltä.

”Eihän tämä ’haudasta nouseminen’ jokapäiväistä ole, eli erittäin harvinaista herkkua kuitenkin erityisesti pienikokoisilla lajeilla, joista tiedetään verrattain vähän”, kertoo tutkimukseen näytteenottoa johtanut Helsingin yliopiston tohtori Liisa Nevalainen.