Kiinassa luotiin hiiriä, joiden vanhemmat ovat samaa sukupuolta

Kahden naarasvanhemman poikaset saatettiin terveinä maailmaan geenieditoinnin avulla.

geenieditointi
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kiinalaistutkijat ovat onnistuneet saattamaan maailmaan terveitä hiirenpoikasia, joiden geneettiset vanhemmat ovat samaa sukupuolta.

Kahdesta naarasvanhemmasta synnytetyt poikaset olivat lisääntymiskykyisiä ja saivat vuorostaan omia poikasiaan myöhemmin. Kokeilu tehtiin myös uroshiirillä, mutta niiden poikaset eivät eläneet paria päivää pidempään.

Koe tehtiin muokkaamalla hiirten kantasoluja nykyaikaisilla geenieditoinnin menetelmillä. Tutkijoiden mukaan kyseessä on läpimurtotutkimus, sillä aikaisemmat kokeilut nisäkkäiden kohdalla ovat epäonnistuneet.

Eläinmaailmassa jotkin matelijat, sammakkoeläimet ja kalat kykenevät lisääntymään muutenkin kuin perinteisen parittelun kautta, mutta nisäkkäillä se ei ole mahdollista.