Keskittävä aurinkovoima tuottaisi sähköä yölläkin
Välimeren alueella aurinkovoima voisi kattaa jopa 80 prosenttia sähkönkulutuksesta.
Suoraan auringonvaloa sähköksi muuttavat paneelit ovat yleistyneet varsinkin Saksassa massiivisen tukipolitiikan ansiosta. Vaikka aurinkosähkö on lähes hiilineutraalia, sen laajamittainen käyttöönotto aiheuttaa harmaita hiuksia kantaverkkojen ylläpitäjille.
Saksan ja Suomen kaltaisissa maissa sähköä tarvitaan enemmän talvella kuin kesällä. Myös pilvisyyden vaihtelun takia kantaverkkoihin tarvitaan paljon nopeasti säädettävää kapasiteettia, jos aurinkoenergian osuus kasvaa suureksi.
Nature Climate Change -lehdessä julkaistun uuden tutkimuksen mukaan keskittävä aurinkovoima voisi olla merkittävässä asemassa hiilineutraalissa energiajärjestelmässä.
Keskittävässä aurinkovoimassa auringon säteilyä ensin keskitetään peileillä ja sillä kuumennetaan väliainetta, yleensä kuumentamista kestävää öljyä. Kuuman öljyn lämmöllä ja paineella tuotetaa mekaanista energiaa, joka lopulta muunnetaan generaattoreilla sähköksi.
Uuden tutkimuksen mukaan esimerkiksi Välimeren alueella keskittävä aurinkovoima voisi kattaa jopa 70-80 prosenttia alueen nykyisestä sähkönkulutuksesta, eikä tämä tulisi nykyisiä maakaasuvoimaloita kalliimmaksi.