Katse avaruuteen: Nyt etsitään eksokuita

Elämälle otollisia kuita voi löytyä myös omasta galaksistamme.

eksokuut
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Elämää oman planeettamme ulkopuolelta on perinteisesti ajateltu löytyvän toisten aurinkokuntien planeetoilta eli eksoplaneetoilta. Niitä on löydetty jo lähes kaksituhatta.

Nasan Kepler-kaukoputken havaintojen analyysi paljastaa, että omassakin galaksissamme voi olla valtava määrä eksoplaneettoja kiertäviä suuria kuita. Nämä eksokuut voivat olla elämän synnyn kannalta jopa planeettoja otollisempia paikkoja.

Kepler etsi eksoplaneettoja havainnoimalla, kuinka tähden valo himmenee, kun planeetta kulkee sen edestä. Teoriassa kuiden pitäisi himmentää valoa vielä hiukan lisää, mutta koska kuu voi kulkea planeettansa edellä tai jäljessä, sen voisi tunnistaa tämän lisähimmentymisen poikkeavasta ajoituksesta. Tekniikka vaatii kuitenkin paljon laskentakapasiteettia.

Tutkija Michael Hippke analysoi Keplerin dataa nopeammalla menetelmällä mutta ei onnistunut löytämään selvää signaalia eksokuusta. Tulokset kuitenkin viittasivat siihen, että oman aurinkokuntamme suurimman kuun, Jupiterin Ganymedesin kokoluokan kuita olisi omassakin galaksissamme paljon.

Menetelmä on epävarma, koska auringonpilkutkin voivat himmentää tähden valoa. Hippken mukaan menetelmä auttaa kuitenkin tunnistamaan kohteita, joita kannattaisi tutkia tarkemmin. Lupaavimmalta planeetalta näyttää Kepler-264 b.