Tutkimus todisti: Köyhyys tai rikkaus näkyy kasvoista – Etenkin suu paljastaa

Kasvoista voi päätellä jopa henkilön nimen huomattavasti sattumaa todennäköisemmin.

ennakkoluulot
Teksti
Lauri Seppälä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Ihmisen kasvoista voi ”neutraalin ilmeen” perusteella päätellä, onko tämä rikas vai köyhä, kertoo Journal of Personality and Social -lehdessä julkaistu uusi tutkimus.  

Tätä selittää se, että erilaiset elämänkokemukset muokkaavat kasvojen lihaksia eri tavoin.

Koehenkilöille näytettiin 18–35-vuotiaiden opiskelijoiden kasvoja, ja opiskelijat tulivat joko köyhistä tai rikkaista perheistä.

Köyhiksi laskettavan perheen kokonaistulot olivat alle 60 000 Kanadan dollaria (noin 40 500 euroa), kun taas rikkaiden kasvojen kastiin pääsi yli 100 000 Kanadan dollarin (noin 67 500 euroa) kokonaistuloilla.

Kuvien henkilöillä oli kasvoillaan neutraali ilme. Kenelläkään ei ollut kasvoissa tatuointeja, lävistyksiä tai muita keinotekoisia merkkejä. Tutkijat yhdenmukaistivat kuvia muun muassa rajausten ja valaistuksen osalta.