Kallis ympäristötuho: Maa vajoaa jopa 25 senttiä vuodessa – ”Asutuksen siirtäminen on jo ajankohtaista”

Kun vettä tai öljyä pumpataan, maankuori painuu alaspäin.

geologia
Teksti
Anssi Koskinen

Muutamilla maapallon rannikkoalueilla maa vajoaa huimaa vauhtia, jopa merenpinnan nousua nopeammin, todetaan Earth & Space Science Newsin vuonna 2016 julkaisemassa raportissa. Suurimman uhan alla ovat suurten jokien suistoalueet, joilla asuu arviolta noin 500 miljoonaa ihmistä.

Dramaattisinta maankuoren vajoaminen on raportin mukaan Kiinan Keltaisenjoen, Huanghen, suistoalueella, jossa maa vajoaa jopa 25 senttimetriä vuodessa.

Venetsian laguunissa Italiassa maankuori vajoaa paikoitellen neljä senttimetriä vuodessa. Ganges-Brahmaputran suistoalueella Bangladeshissa rannikon maakuori painuu alaspäin enimmillään 1,8 senttimetriä vuodessa ja New Orleansin seudulla Yhdysvaltain Louisianassa enimmillään 3,5 senttimetriä vuodessa.

Rannan maankuoren vajoaminen kiihdyttää rantaviivan siirtymistä, kun lisäksi valtamerten pinnan kohoaminen jatkuu ja kiihtyy ilmastonmuutoksen vaikutuksesta entisestään.

”Tulvasuojelua tarvitaan vielä enemmän. Lisäksi pohjavesien suolaantumisriski rannikoilla kasvaa, kun merivesi tulee lähemmäs pohjavesiä”, sanoo dosentti Harri Tolvanen Turun yliopiston maantieteen ja geologian laitokselta.