Itsetyydytyksessä Suomi on maailman ykkönen

Suomalaiset naiset masturboivat ruotsalaisiakin enemmän.

masturbointi
Teksti
Marko Hamilo

Vaikka median seksikeskeisyydestä voisi muuta kuvitella, on yhdyntöjen määrä ollut tällä vuosituhannella laskussa niin Britanniassa, Ruotsissa, Suomessa kuin Japanissakin – missä vain on tehty menetelmiltään laadukkaita sosiologisia seksikyselyjä vertailukelpoisilla menetelmillä useita peräkkäin.

“Onko meidän kiinnostuksemme seksiä kohtaan siis hiipumassa”, kysyy seksitutkija Osmo Kontula FINSEX-seksitutkimuksen nettisivulla.

“Ei suinkaan. Tämä käy ilmi, kun paneudumme tuoreisiin tietoihin suomalaisten itsetyydytysaktiivisuudesta. Siitä onkin tullut nykypäivänä entistä suositumpi seksitrendi.”

FINSEX-tutkimuksessa on mitattu suomalaisten seksiasenteita ja -käyttäytymistä vuosina 1971, 1992, 1999, 2007 ja 2015. Vertailu osoittaa itsetyydytyksen jatkuvaa ja hyvin selvää kasvua sekä miehillä että naisilla tutkimuskerrasta toiseen, ja kasvu on jatkunut yhtä selvänä vuoden 2015 tutkimuksessa.

Itsetyydytysaktiivisuus on tutkimuksen mukaan kasvanut eri ikäryhmissä ja molemmilla sukupuolilla vuodesta 2007 vuoteen 2015 noin kymmenellä prosenttiyksiköllä, 25–44-vuotiailla naisilla jopa 20 prosenttiyksiköllä.