Influenssa lähes katosi kartalta: Vielä ei tiedetä, ovatko virukset oppineet kiertämään immuniteettia
Maailmaa kiertää tällä hetkellä kaksi influenssan A-virusta ja kaksi B-virusta.
Influenssalöydökset ovat vähentyneet huimasti koronarajoitusten aikana. Suomen tartuntatautirekisterissä on kaudella 2020–2021 ilmoitettu vain 45 influenssalöydöstä, kun poikkeuksellisen kiivaalla influenssakaudella 2017–2018 löydöksiä oli noin 38 000, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtava asiantuntija Niina Ikonen.
Influenssa on viruksen aiheuttama ylempien hengitysteiden tulehdus, jonka tyypillisiä oireita ovat korkea kuume, lihaskivut, päänsärky sekä huonovointisuus.
Influenssaan kuolleiden määrä vaihtelee tilastoissa vuosittain paljon. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2000 Suomessa kuoli 155 ihmistä influenssaan, mutta vuonna 2010 vain yhdeksän. Vuonna 2018 kuolleita tilastoitiin 436.
Influenssakauden aktiivinen seurantajakso kestää aina viikolta 40 seuraavan vuoden viikolle 20.
Kaudella 2019–2020 löydöksiä oli noin 12000. Koronarajoitukset tulivat voimaan maaliskuussa 2020. Sitä ennen löydöksiä oltiin raportoitu jo lähes 11000.