Ilmastonmuutos ajasti tulvat uusiksi – Suomessa joet ryöppyävät yli äyräiden kuukautta aiemmin kuin 1970-luvulla

Jokien tulvimista on seurattu 38 Euroopan maassa 50 vuoden ajan. Tietoja on kerännyt 4 200 mittausasemaa.

ilmastonmuutos
Teksti
Kirsi Heikkinen

Joet tapaavat tulvia Euroopassa eri aikaan.

Monin paikoin Luoteis-Eurooppaa ja Välimeren aluetta ne pursuilevat yli äyräidensä talvella, kun haihtuminen on vähäistä ja sadanta runsasta. Itävallassa voimakkaimmat tulvat liittyvät yleensä kesäsateisiin. Koillis-Euroopassa tulvariski taas on korkeimmillaan keväällä, kun lumi sulaa.

Näissä ”normaaliaikatauluissa” on nyt tapahtunut ilmastonmuutoksen takia varhentumista tai myöhentymistä, raportoi kansainvälinen tutkijaryhmä Science-lehdessä

Asia paljastui, kun professori Günter Blöschl Wienin teknillisestä yliopistosta kollegoineen eri puolilta Eurooppaa analysoi 4 200 mittausaseman keräämät tulvatiedot 50 vuoden ajalta 38 Euroopan maasta. He vertasivat myös sadanta-, lämpötila- sekä maan kosteuden lukemia.

”Koillis-Euroopassa, Ruotsissa, Suomessa ja Baltian maissa tulvii kuukautta aiemmin kuin 1960- ja 1970-luvuilla. Tuolloin tulvi huhtikuussa, nyt maaliskuussa”, Blöschl kertoo tiedotteessa.