Ilmaston lämpeneminen ei pysähtynyt – ”He eivät vääristelleet tilastoja”

Poijumittarit vahvistivat: valtameret lämpenevät nopeasti.

ilmastonmuutos
Teksti
Marko Hamilo

Kun ilmasto lämpenee, suurin osa ylimääräisestä lämpöenergiasta menee valtameriin, joskus nopeammin, joskus hitaammin. Välillä näytti kuitenkin siltä, että valtameret eivät olisi lämmenneet 15 viime vuoden aikana juuri lainkaan.

Kaksi vuotta sitten julkaistiin kiistelty tutkimus, jonka mukaan valtamerien lämpeneminen ei olisikaan hidastunut eikä mitään globaalin ilmastonmuutoksen taukoa tai suvantovaihetta olisi tapahtunut. Nyt uusi Kalifornian yliopiston Science Advances -lehdessä julkaistu tutkimus uudella havaintoaineistolla vahvistaa, että valtamerien lämpeneminen on jatkunut myös tällä vuosisadalla entiseen malliin.

Vuonna 2015 Yhdysvaltain ilmatieteen laitoksen NOAAn tekemä analyysi osoitti, että modernit valtamerien lämpötilaa mittaamaan asennetut poijut antavat hieman viileämpiä tuloksia kuin aiemmat laivoihin perustuvat mittausjärjestelmät silloinkin, kun ne mittaavat samoja osia valtamerestä samaan aikaan. Se että poijut ovat korvanneet aiemmin laivoilla tehtyjä mittauksia, on osittain peittänyt todellista lämpenemistä.

Tämän ”kylmävääristymän” korjaamisen jälkeen valtameret näyttivät lämmenneen 0,12 astetta vuosikymmenessä vuodesta 2000 lähtien. Se on melkein tuplasti enemmän kuin aiemmin arvioitu 0,07 astetta vuosikymmenessä. Näin valtamerien lämpeneminen vastasi myös arviota edeltäviltä kolmelta vuosikymmeneltä 1970–1999.

Vääristymän korjaaminen poisti näennäisen lämpenemisen pysähtymisen, jonka jopa Kansainvälinen ilmastopaneeli oli todennut tapahtuneen 1998–2012. Ilmastoskeptikoille lämpenemisen hidastuminen oli merkki siitä, että koko ilmastotutkijoiden malli ihmisen ja kasvihuonekaasujen roolista olisi perustavasti virheellinen.