Ihminen ei ole ”musta” tai ”valkoinen” – tutkijat selvittivät ihoa värittäviä geenejä

Tulos auttaa ymmärtämään paremmin pigmenttiin liittyviä sairauksia, kuten ihosyöpää.

Afrikka
Teksti
Kirsi Heikkinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Afrikkalaiset ovat mustia, eurooppalaiset valkoisia, aasialaiset keltaisia. Näin olemme tottuneet ajattelemaan.

Todellisuus ei ole näin mustavalkoinen, kansainvälinen tutkijaryhmä raportoi Science-lehdessä. 

Yksistään Afrikassa kirjo on valtaisa, genetiikan professori Sarah Tishkoff Pennsylvanian yliopistosta täsmentää tiedotteessa

”Joidenkin iho on yhtä vaalea kuin vaaleimpien aasialaisten, toisten taas tummimpia koko maapallolla”, Tishkoff sanoo.

Ihon väriin vaikuttavia geenejä tunnetaan kuitenkin vain muutamia, ja niitä on tutkittu pääosin eurooppalaisista väestöistä.