Hoito Alzheimerin tautiin yhä lähempänä – ”Vahvistus olisi vallankumous”

Vasta-ainehoito vähensi amyloidiplakkeja ihmisillä.

Yleisimpään muistisairauteen Alzheimerin tautiin ei ole parantavaa hoitomuotoa. Sairauden etenemistä on pystytty lääkkeillä vain hidastamaan. Nyt Nature-lehdessä julkaistu potilailla tehty tutkimus kuitenkin lupailee vasta-aineista hoitomuotoa, joka estäisi taudin etenemisen ja jopa palauttaisi heikentyneitä muistitoimintoja.

Toisessa tutkimuksessa osoitettiin hiirillä mekanismi, johon pohjautuen olisi myös mahdollista kehittää Alzheimerin tautia parantava lääkehoito.

Beeta-amyloidiproteiinin kertyminen plakeiksi on Alzheimerin taudin tunnusmerkki. Plakkien on ajateltu olevan perimmäinen syy hermosolujen välisten yhteyksien ja lopulta hermosolujen itsensä toimintahäiriöihin ja tuhoutumiseen. Yritykset hoitaa Alzheimerin tautia kohdistamalla lääkitys beeta-amyloideihin on kuitenkin tuottanut pettymyksiä yksi toisensa jälkeen.

Biogen-yhtiön tutkija Alfred Sandrock kollegoineen osoitti hiirillä, että vasta-aine aducanumab vähentää beeta-amyloidiplakkeja aivoissa.

Tutkijat tekivät myös lumekontrolloidun tutkimuksen potilailla, joilla oli alkava Alzheimerin tauti. Vuoden lääkehoidon jälkeen kävi ilmi, että hoitoa saaneiden amyloidiplakit olivat pienentyneet merkittävästi ja suurimman annoksen saaneilla eniten. Lumeryhmässä muutosta ei havaittu.