Hedelmöitystiede kehittyy: Pian äidiksi yli 50-vuotiaana?

Tulevaisuudessa menopaussin voi peruuttaa plasmansiirrolla.

äitiys
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Menopaussin, eli vaihdevuosien ei tarvitse merkitä hedelmällisen iän päättymistä. Kreikkalainen tutkijaryhmä väittää kehittäneensä keinon, jolla naisen munasarjat saadaan tuottamaan terveitä munasoluja menopaussin jälkeenkin, New Scientist -lehti kirjoittaa.

Yhä useampi nainen länsimaissa lykkää perheen perustamista. Esimerkiksi Englannissa ja Walesissa yli 40-vuotiaiden osuus synnyttäjistä oli vain prosentti vuonna 1980. Viime vuonna se oli noussut 4,2 prosenttiin.

Genesis Athens -hedelmällisyysklinikan gynekologi Konstantinos Sfakianoudis kollegoineen käänsi hedelmällisyyskellon taaksepäin naisilta, jotka olivat kokeneet vaihdevuodet tavallista aikaisemmin. Ryhmä hyödynsi plasmansiirtoa, jota yleensä käytetään nopeuttamaan haavojen parantumista.

Verihiutaleplasmassa on paljon kasvutekijöitä eli viestimolekyylejä, jotka saavat kudokset ja niitä ruokkivat verisuonet kasvamaan. Sfakianoudisin ryhmä huomasi, että plasma palauttaa munasarjat toimintakykyisiksi.

Yksi potilaista oli kokenut vaihdevuodet 40-vuotiaana. Viisi vuotta myöhemmin hän sai verihiutaleplasmaa, ja puoli vuotta hoidon jälkeen hänellä oli jälleen kuukautiset. Tutkijat saivat naiselta kolme munasolua, joista kaksi hedelmöitettiin aviomiehen siittiöillä. Myöhemmin alkio on tarkoitus siirtää kohtuun.