Hätkähdyttävä tutkimus: Pakolaiset sairastuvat psykoosiin muita maahanmuuttajia useammin

Tutkijat hyödynsivät yli 1,3 miljoonan ihmisen terveystietoja.

masennus
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Pakolaisilla on merkittävästi kohonnut psykoottisten häiriöiden kuten skitsofrenian riski, kävi ilmi lääketieteellisessä BMJ-lehdessä julkaistusta tutkimuksesta.

Pakolaisilla ja turvapaikanhakijoilla on tiedetty olevan kohonnut mielenterveysongelmien riski. Esimerkiksi traumanjälkeinen stressihäiriö (PTSD) ja tavalliset mielenterveyden häiriöt, kuten masennus, ovat yleisempiä pakolaisilla kuin muilla maahanmuuttajilla samoista alkuperämaista.

Aiemmin ei kuitenkaan ole tiedetty juuri mitään näiden ryhmien alttiudesta psykooseihin.

Tukholman Karoliinisen instituutin tutkijat yhdessä University College Londonin kanssa selvittivät skitsofrenian ja muiden psykoosien riskiä pakolaisilla verrattuna muihin maahanmuuttajiin samoista maista ja koko Ruotsin väestöön.

Tutkijat hyödynsivät terveydenhuollon rekisterien tietoja yli 1,3 miljoonalta ihmiseltä Ruotsissa. Tutkimukseen kuului kantaruotsalaisia, pakolaisia sekä muita maahanmuuttajia neljältä maailmassa eniten pakolaisuutta tuottavalta alueelta: Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta, Saharan eteläpuolisesta Afrikasta, Aasiasta sekä Itä-Euroopasta ja Venäjältä.