Hanhet lentävät ”vuoristorataa” Himalajan yli

Linnut välttelevät hyvin korkealla lentämistä viimeiseen asti, päättelevät tutkijat.

Himalaja
Teksti
Marko Hamilo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tiibetinhanhet lentävät muuttomatkoillaan yli 8 000 metrin korkeudessa Himalajan yli. Suoritus on haastava, koska harvassa ilmassa on vähän happea, ja nostovoiman tuottaminen vaatii hanhilta enemmän lihasvoimaa.

Aiemmin on uskottu, että hanhet lentäisivät pitkiä matkoja samassa yli kahdeksan kilometrin korkeudessa, mutta uusi Science-lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että hanhet laskevat lentokorkeuttaan laaksoissa.

Bangorin yliopiston tutkija Charles Bishop kollegoineen varusti tiibetinhanhia antureilla, jotka mittasivat lintujen sykettä, lämpötilaa, ilmanpainetta ja siten lentokorkeutta sekä siipien iskutiheyttä.

Kävi ilmi, että hanhet lentävät eräänlaista vuoristorataa seuraten huippuja ja laaksoja mahdollisimman matalalla. Tutkimuksen mukaan tämä yllättävä strategia auttaa hanhia säästämään energiaa, vaikka ne joutuvatkin useampaan kertaan nousemaan alempaa kahdeksan kilometrin korkeuteen.

Tutkijat huomasivat, että lintujen syke ja sen perusteella arvioitu aineenvaihdunnan taso kasvoi eksponentiaalisesti siipien lyöntitiheyden noustessa. Näyttäisi siis siltä, että hyvin korkealla lentäminen kuluttaa erittäin paljon energiaa, ja sitä kannattaa vältellä viimeiseen asti.