Hälytyskello soi, kuuleeko kukaan? Maasta enää neljännes on luonnontilassa ja eläinkannat romahtavat

Villin luonnon pelastaminen on viiden suuren valtion käsissä, varoittavat tutkijat.

eläintensuojelu
Teksti
Lassi Lapintie

Ihmisen toiminta on muokannut maapalloa niin perustavalla tavalla, että alle neljäsosa planeetan maanpäällisestä pinta-alasta on todellisessa luonnontilassa, kertovat tutkijat Nature-tiedejulkaisussa.

Uuden maailmanlaajuisen mallinnuksen perusteella enää vain 23:a prosenttia planeetan maapinta-alasta voi kutsua villiksi luonnoksi, jos Etelämanner jätetään pois laskuista.

Kaikkialla muualla ihmisen kosketus on muokannut planeettaa maatalouden ja teollisuuden tarpeisiin. Luku on vielä synkempi maailman merillä, joista 87 prosenttia on saanut tuta ihmisen kosketuksen.

”Nämä tulokset ovat silkka kauhukertomus. Villin luonnon katoamista tulisi kohdella samalla vakavuudella kuin sukupuuttoa”, varoittaa tutkija James Watson Queenslandin yliopistosta Australiasta.

”Sitä ei käy peruuttaminen – nyt tekemämme päätökset ovat ikuisia.”