Pyörätie pelastaa

Kaupungin pyörätiet tekevät liikenteestä turvallisemman myös autoilijoille ja jalankulkijoille.

tiede
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kaupunkiin rakennettavat kattavat pyörätieverkostot parantavat kaikkien tiellä liikkuvien turvallisuutta, toteaa tuore amerikkalaistutkimus.

Coloradon Denverin yliopiston ja New Mexicon yliopiston tutkimuksessa seurattiin pyöräteiden vaikutuksia liikenteeseen 12 eri amerikkalaiskaupungissa 13 vuoden ajalta.

Tutkijat havaitsivat, että uudet pyörätiet toimivat kaupungeissa liikennettä rauhoittavina tekijöinä, joiden myötä keskinopeudet pienenevät ja kuolettavat onnettomuudet lähtevät laskuun.

”Pyöräily itsessään vaikuttaa vaaralliselta, joten pyöräilyn määrän lisääntymisen luulisi tekevän liikenteestä vaarallisempaa, mutta asia on pikemminkin päinvastoin”, kertoo tutkija Wesley Marshall.