Ensimmäinen uusi antibiootti 30 vuoteen toimii: tuhosi superbakteerin aiheuttaman tulehduksen hiirissä

Maaperästä 2015 löytyneestä teiksobaktiini-antibiootista toivotaan uutta asetta superbakteerien vastaiseen sotaan.

antibiootit
Teksti
Lassi Lapintie
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tutkijat ovat ensimmäistä kertaa valmistaneet massatuotantoon sopivan synteettisen version vuonna 2015 löytyneestä uudesta teiksobaktiini-antibiootista, joka tehoaa vastustuskykyisiin superbakteereihin.

Tutkijat testasivat teiksobaktiinin synteettistä versiota hiirillä, ja tulokset ovat erittäin lupaavia: teiksobaktiini tuhosi hiirten tulehdukset jopa paremmin kuin hoitokäytössä oleva antibiootti moksifloksasiini.

Synteettisen teiksobaktiinin oli jo aikaisemmin havaittu purevan vastustuskykyisiin bakteereihin koeputkitutkimuksissa. Tutkijoiden mukaan teiksobaktiinin kehitystyöhön kuluu silti vielä pitkä aika, ennen kuin se on valmis käytettäväksi.

“Jäljellä on vielä paljon työtä teiksobaktiinin kehittämisessä hoitokäyttöön sopivaksi antibiootiksi ihmisille”, sanoo Britannian Lincoln-yliopiston tutkija, tohtori Ishwar Singh tiedotteessa.

“Olemme todennäköisesti noin 6–10 vuoden päässä lääkkeestä, jonka lääkärit voivat määrätä ihmispotilaille. Tämä on kuitenkin askel oikeaan suuntaan.”