Elon Muskilta jälleen hurja suunnitelma: Avaruusraketilla kaikkialle maailmassa alle tunnissa

Matkanteko raketilla olisi miellyttävän sulavaa, multimiljardööri lupaa.

avaruusmatkat
Teksti
Lauri Seppälä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Multimiljardööri ja monialayrittäjä Elon Musk tunnetaan hurjista projekteistaan. Yksi esimerkki on hänen omistamansa SpaceX-yhtiö, joka suunnittelee muun muassa kaupallisia Mars-lentoja

SpaceX on kertonut tavoitteekseen lentää Marsiin miehittämättömällä raketilla jo vuonna 2022. Ensimmäisen miehitetyn lennon vuoro olisi vuonna 2024.

Vertailun vuoksi: Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirasto NASA aikoo toteuttaa oman miehitetyn Mars-lentonsa 2030-luvun alussa.

Yhtiön kunnianhimosta kertoo se, että toistaiseksi SpaceX ei ole lentänyt vielä yhtään miehitettyä avaruuslentoa. Sellainen on suunnitteilla vuodelle 2018.

Syyskuussa Musk väläytti, että yhtiön BFR-alusta voitaisiin hyödyntää myös nopeisiin kuljetuksiin maan päällä.